slidet_rivissaBiopankilla ei ole omaa näytteiden keräystä tai näytteenottopistettä, vaan näytteet saadaan potilailta yhteistyössä heitä hoitavan sairaalan kanssa.

Näytteen antaminen on vapaaehtoista. Sairaalassa kerätään erilaisia näytteitä potilailta päivittäin. Osa näytteestä, esimerkiksi pala kudosta tai koeputkellinen verta, voidaan kerätä potilaan suostumuksella biopankkiin.

Näytteenantajat tukevat lääke- ja terveystieteellistä tutkimustyötä, jolla pyritään kehittämään uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja taudinmääritysmenetelmiä.

Biopankki saa kokoelmaansa näytteitä myös erilaisista tutkimusprojekteista, joihin on kerätty näytteitä tiettyä tutkimusta varten, mutta näytteet on vapautettu biopankkilain myötä laajempaan tutkimuskäyttöön.

Näytteen antaminen ei aiheuta potilaalle ylimääräisiä toimenpiteitä tai kustannuksia, eikä kieltäytymisestä aiheudu minkäänlaisia seuraamuksia.